/tarinat/tieto-kulkee-ja-juttu-lentaa/

Tieto kulkee ja juttu lentää

Tarinat
25.10.23

Tieto kulkee ja juttu lentää

FMS-tiimin jokaisella työntekijällä on merkitystä, että työt sujuvat. Yhteishenki on hitsannut porukan yhteen niin tiiviisti, että yhdessä viihdytään vapaallakin.

CNC-Machiningin tiloissa kuuluvat paitsi työkoneiden jylinä myös rento puheensorina, kun FMS eli Flexible Manufacturing System -tiimillä on edessään vuoronvaihto: kuudelta aloittanut aamuvuoro lopettelee iltapäiväkahdelta päivän aherrustaan, ja läpsystä toimeen tarttuva iltavuoro valmistautuu tekemään töitä puolille öin.

Juttua vuoronvaihdossa kokoontuvalla miesporukalla riittää, ja leikkimielistä sanailua heitellään ilmoille. FMS-tiimin esimies Arttu Toivanen saa siitä myös osansa, mutta sen verran tutusta porukasta on kyse, että hän ottaa huulenheiton huumorilla.

  • Meidän tiimiä yhdistää huono huumorintaju, ilman sitä ei pärjätä, Arttu naurahtaa.

Tarkkuutta vaativaa työtä

Toivanen luotsaa CNC:llä kahdeksan työmiehen tiimiä, joka vastaa erilaisten jyrsittävien teräskappaleiden valmistuksesta. Työssään he käyttävät FMS -valmistusjärjestelmää, joka koostuu automaattisen varaston ympärille sijoitetuista CNC-ohjatuista työstökeskuksista.

Työstökeskukset yhdistettynä automaatioon sekä osaaviin tekijöihin mahdollistaa tehokkaan ja monipuolisen koneistustuotannon, jolla kyetään vastaamaan myös hyvinkin kiireellisiin tuotannon tarpeisiin. Tällä hetkellä FMS-järjestelmässä valmistuukin jopa yli 40 koneistusnimikettä yhtä aikaa.

Suurin osa tiimin käsien kautta kulkevista teräskappaleista jatkaa matkaansa edelleen koneteollisuuden piiriin

  • Meiltä valmistuu esimerkiksi metsäkoneiden ja sähkömoottorien osia, sekä lukuisia muita kappaleita teollisuuden tarpeisiin, Arttu Toivanen selventää.

Automaatio on tiiviisti mukana tiimin työskentelyssä, mutta ilman ihmistä eivät koneet kuitenkaan pärjää. Ammattitaitoa kone ei nimittäin pysty ylittämään.

  • Ihmistä tarvitaan tekemään oikeita päätöksiä sekä pitämään huolta automaation tarpeista tehokkaan tuotannon ylläpitämiseksi. Automaatio ei kuitenkaan poista virheiden mahdollisuutta ja takaa täydellistä onnistumista. Ihmisen tekemä virhe esimerkiksi koneistettavaa kappaletta asettaessa johtaa yleensä suoraan epäonnistumiseen koneistuspiirteiden tullessa väärään kohtaan, ja pahimmillaan aiheuttaa vakavan laiterikon.
  • Tältä osin automaatio on julma. Se ei anna ihmisten tekemiä virheitä anteeksi, toimiessaan aina entuudestaan määrätyllä tavalla ja samaa kaavaa noudattaen, Arttu huomauttaa.

FMS-tiimin työ vaatii tarkkuutta – sadasosamillinkin heitto koneistuskappaleessa voi tarkoittaa sitä, että valmistettu teräskappale on käyttökelvoton. Tästä syystä valmistettavien kappaleiden oikein asettaminen ja mittaaminen on äärimmäisen tärkeää, lisää puheeseen koneistaja Juha Laukkanen.

Tiivis ryhmähenki apuna

Arttu Toivasesta FMS-tiimissä on meno kohdallaan: porukka on ryhmäytynyt ja pelaa hyvin yhteen.

Juha Laukkasesta taas hyvin hoidetun työnjohdon ansiosta tiimityö sujuu niin hyvin.

  • Arttu tekee paljon hyvää työtä koko tiimin eteen ja pitää meidät kartalla, missä milloinkin mennään. Silloin kenenkään ei tarvitse säveltää omiaan, ja se on meille kaikille helpompaa.

Viestintä tiimin sisällä onkin kaiken a ja o, ja tässä Artun rooli esimiehenä korostuu. Hänen tehtävänsä on varmistaa, että jokainen vuoroon tuleva työntekijä tietää työpisteestä riippumatta, mitä ollaan valmistamassa ja mitä kappaleita miltäkin työpisteeltä pitää saada tuotantoon sekä toimitettavaksi asiakkaalle.

  • Tiedon täytyy kulkea myös tiimiläisten välillä. Meidän tiimissä kysytään apua ja jaetaan neuvoja ja tietoa, sillä yksikään työhön liittyvä asia ei saa olla pelkästään yhden ihmisen takana.

Vaikka töitä tehdään tiiviinä tiiminä, työntekijöillä on myös vastuuta omasta työstään – tiimi on nimittäin yhtä heikko kuin sen heikoin lenkki. Hyvässä tiimissä jokainen ymmärtää oman työn merkityksen koko työporukan kannalta:

  • Yhteenkuuluvuuden tunne auttaa varmasti siinä, että kukaan ei kehtaa jättää hommia puolitiehen ja työkaveria pulaan, Juha aprikoi.

Yhdessä myös vapaa-ajalla

Vaikka FMS-tiimi tekee työtä eri vuoroissa, ovat kaikki tiimiläiset toisilleen tuttuja. Miehet tapaavat säännöllisesti vuoronvaihdoissa sekä joka keskiviikko viikkopalaverissa.

Juha Laukkasen mukaan monen tiimiläisen kanssa työkaveruus on syventynyt ystävyydeksi, ja aikaa vietetään yhdessä myös vapaa-ajalla. Hänestä tämä johtuu osaltaan siitä, että tiimiläiset ovat keskenään suurin piirtein samanikäisiä ja elävät samanlaista elämänvaihetta.

  • Keski-ikämme taitaa olla siinä kolmenkympin kieppeillä, ja monilla meistä on perhe ja pieniä lapsia. Lisäksi meillä on yllättävän paljon samoja mielenkiinnonkohteita ja harrastuksia. Kahvi- ja ruokatunneilla ei hiljaisia hetkiä juuri ole, jutunjuurta löytyy aina, Juha toteaa.

Ystävyyssuhteiden syntyminen ei ole itsestäänselvyys. Juhallakin on omaa kokemusta työpaikoista, joissa ryhmähenkeä ei ole nimeksikään.

  • Meillä CNC:llä on kasassa hyvä porukka. Kyllähän se heijastuu töihinkin myönteisesti, kun on ympärillä sellaisia ihmisiä, joiden kanssa viihtyy niin töissä kuin myös työn ulkopuolella.

Lue koko lehti täältä