EFMG:n legendat, osa 1 – Rauhallinen robottikuski Rouvinen

Jos täällä Pertistä puhutaan, ei epäilystä, ketä tarkoitetaan.

– Se on helppo, kun ei uusissa sukupolvissa ole enää Pertti-nimisiä miehiä. Sehän on 50–60 -luvun nimi! Pertsaksi minua varmaan sanovat, Pertti Rouvinen hymyilee.

Rauhassa on hyvä tehdä ja hommat hoidetaan huolellisesti. Niin asiat etenevät ja kello käy nopeasti. Rouvisen KKR:llä viettämät työvuodet ovat vilahtaneet niin nopeasti, että hänen on vaikea uskoa niitä kertyneen jo 23.

Rouvinen on robottihitsaaja ja tekee työtään kahdella eri robotilla. Toisella hitsataan isoja kappaleita, joiden työstö kestää keskimäärin tunnin kappaletta kohden. Toisella tehdään hieman pienempiä osia ja nopeammassa tahdissa.

Robottihitsaajan päivät ovat usein samanlaisia, mutta eivät sentään veljiä keskenään. Muutaman kerran vuodessa tulee työn alle uusia kappaleita, joita varten robotti on ohjelmoitava uudelleen. Robottihitsaajia on viiden hengen tiimi ja he työskentelevät kahdessa vuorossa. Pertti tekee pääsääntöisesti aina aamuvuoroa. KKR:llä on viisi hitsausrobottia ja kaikki pidetään mielellään ajossa jatkuvasti.

Rauhallisuus kuvastaa Pertin tyyliä niin töissä kuin vapaallakin. Hän ei halua täyttää tilaansa hälyllä ja höpinällä. Jopa autoradio saa pysyä mieluiten kiinni, ellei sieltä satu tulemaan makuun sopivaa 60- tai 70-luvun musiikkia. Televisiotakaan ei viitsi katsoa liikoja. YLE:n uutiset ja ehkä illalla vielä jotain jännitystä, jos sattuu sopiva kuva ruutuun.

– Minä en halua kuunnella joutavia. Hiljaisuudessa on helpompi olla. Sarjoja en jaksa seurata, mutta saksalaista Lemmen Viemää -ohjelmaa katson aina. Siinä on huumoria ja saksan kielen kuuleminen on hyvää vaihtelua.

Sattuman summia

Pieniä kohtalon oikkuja on kiittäminen siitä, että Pertti Rouvinen on KKR:n Pertti. Pikakelaus 80-luvulle, jolloin suunnitelmat näyttivät hyvin erilaisilta: edessä oli perheen maatilan työn jatkaminen maanviljelyksessä ja maitokarjan hoitamisessa.

– Olin maanviljelijä toistakymmentä vuotta. Isä kuoli 80-luvun alussa ja ajattelin, että jatkan tilan työtä ja elän sillä työllä. Mutta ei se mennyt niin.

Tilan hoitaminen ei tuonut riittävän leveää leipää Rouvisten pöytään ja oli otettava uusi suunta.

Pertti ilmoittautui aikuiskoulutukseen ja lähti opiskelemaan metallipuolelle uutta ammattia. Työllistyminen oli valmistumisen jälkeen helppoa tai ehkä onnekasta sattumaa sekin.

– Opettaja kysyi yhden kurssin päätteeksi, että haluanko töihin ja tottahan toki halusin. Tuonne Riikosen firmaan minut lähetti ja sillä tiellä on jatkettu.

Pertti Rouvisen työt alkoivat siis Konekorjaamo Riikosen palveluksessa Helatiellä ja ura on jatkunut Korpikujalla KKR Steelin eriytyessä omaksi yritykseksi teräksen leikkausmenetelmiin erikoistuen.

– Olin ensin porarina ja sitten plasmaleikkaajana muutaman vuoden. Siihen aikaan oli vähän työntekijöitä ja piti tehdä monenlaista työtehtävää. Sekatyömies kuvaisi paremmin ensimmäistä vuottani metallialalla. 2004 tuli sitten se ensimmäinen hitsausrobotti taloon ja siihen ei tainnut löytyä muita halukkaita. Minä otin haasteen vastaan.

Pertti “kotiutui” nopeasti metallialalle. Käsillä tekeminen, oman työn järjestely ja suunnittelu sekä työtehtäviin keskittyminen on mielekästä hommaa. Siitä sekatyömiehestä, joka aloitti aikuiskoulutuksen jälkeen, on tultu pitkä matka moniosaajaksi ja robottihitsauksen ammattilaiseksi. Lisäkoulutusta ja oppia on saanut vuosien varrella paljon talon puolesta.

– Täällä se työ pitää oppia. Tekemällä. Ei tätä oteta kursseilla haltuun, kuin pintaraapaisun verran.

Työpaikka on kasvanut ympärillä

Oman kehityksen rinnalla Pertti on saanut seurata KKR Steelin voimakasta kasvua.

– Tämä on paisunut isoksi firmaksi. Silloin, kun aloitin oli 8 työntekijää ja Riikosen veljekset. Nyt on vähän enemmän, naurahtaa Pertti. Paljonko?

KKR:n yhdistyminen osaksi EFM Groupia ei herättänyt ihmetystä. Jotakin sellaista osasi Perttikin uumoilla jatkuvasti kasvaneen yrityksen matkassa.

– Tämä on koko ajan laajentunut ja muutaman vuoden välein on jotain uutta järjestynyt. Looginen ja hieno juttu, mutta ei vaikuttanut robottihitsaajan arkeen mitenkään, hymyilee Pertti.

– Täällä on leipää riittänyt ja voi sanoa, että suhteellisen turvallinen olo on jatkonkin suhteen.

Akut ladataan metsässä

Viikonloppuisin ei kaupunki miestä pitele, vaan kutsuu Rääkkylän rauha. Vanhasta kotitilasta on muokkautunut vuosien saatossa pieni metsätila ja entisestä kotitalosta mökki.

Kevät- ja kesäihmiseksi ilmoittautuva Pertti kertoo, ettei koskaan ole kaivannut omaa mökkiä järven rantaan suomalaisen idyllin mukaisesti.

– En minä välitä järven läheisyydestä. Veden äärellä on aina jotenkin kylmä ja kylmästä minä en pidä. Metsä on minulle parempi paikka.

Rääkkylässä aika kuluu erityisesti metsänhoitoa tehden. Pertin missio on metsittää pari vanhaa peltopohjaa. Metsät tuovat sekä taloudellista hyötyä että hyötyä ympäristölle.

– Vanhat pellot, joita ei enää kukaan tarvitse kannattaa muuttaa metsäksi. Jos niiden antaa vesakoitua, ei niistä ole kenellekään iloa. Metsityksen teen omalla ajalla ja omalla rahalla.

Hyväkuntoisen Pertin jumppasali on puusavotassa. Halkoja hakkaamalla ja kantamalla pysyy metallimieskin vireessä.

– Myös raivaussahan kanssa riittää työtä, kun kuljen metsissä.

Sen verran perinteiseen penkkiurheiluun taipuvainen on Perttikin, että käy joskus seuraamassa paikallista koripalloa tai lentopalloa.

Näissä hommissa ei höselletä

Työssä voi sattua ja tapahtua, mutta Pertti on selvinnyt pahimmasta kolauksestaan potemalla vain kaksi sairaspäivää. Työuran ainoa tapaturma tapahtui ensimmäisenä vuotena. Metallikappale putosi sormen päälle ja ensimmäiseen niveleen tuli murtuma. Sormi näyttää vieläkin vähän erilaiselta, mutta muutoin parani hyvin, Pertti näyttää sormeaan ja koputtaa sitten puuta.

– Tässä työssä ei pidä höseltää. Kun on suhteellisen rauhallinen ja malttaa kuunnella ohjeita, pärjää. Työ opettaa kyllä. Kannattaa myös rehdisti kysyä muilta neuvoa ja apua, eikä yrittää yksin väkisin punnertaa, pohtii Pertti työssä pärjäämistä.

KKR:n konkarina Pertti opastaa mielellään uusia työntekijöitä työhön ja talon rutiineihin.

– Uusien työntekijöiden opastaminen on ihan mukavaa. Osa varmasti uskaltaa tulla minulta neuvoa kysymään ja ehdottomasti saakin tulla. Kerron mielelläni, jos tiedän mitä pitää tehdä.

– Johtajatyyppiä en ole, enkä sellaista roolia myöskään hae.

Kerro vielä jotain mitä kukaan ei tiedä sinusta?

– Kyllä minä mietin uskallanko lähteä tähän lehtijuttuun mukaan, mutta rohkenin kuitenkin. Luulen, että tässä oli jo enemmän asioita minusta, kuin itsekään osasin arvata. Olen enemmän rauhallinen tarkkailija enkä lainkaan suupaltti ihminen.

Lue koko lehti täältä