/tarinat/kolmen-konepajan-kasvuhaluinen-konserni/

Kolmen konepajan kasvuhaluinen konserni

Tarinat
25.10.23

Kolmen konepajan kasvuhaluinen konserni

Viimet Oy, CNC-Machining Oy ja KKR Steel Oy ovat vetäneet yhtä köyttä EFM Groupin nimen alla vuodesta 2021. Konserni tarjoaa kolmelle yhtiölle yhteiset, leveämmät hartiat ja tuo turvaa myös asiakkaille.

EFM Groupin johtoryhmä on kokoontumassa kuukausittaiseen kokoukseensa. Tällä kertaa CNC-Machiningin toimitusjohtaja Petri Holopainen ja laatu- ja kehityspäällikkö Juuso Herranen, KKR Steelin toimitusjohtaja Juha Riikonen ja Viimetin toimitusjohtaja Olli Rissanen tapaavat toisensa Viimetillä.

Turhan jäykkää ei meno neljän miehen välillä ole – naurahdukset ja välitön kuulumisten vaihto alkaa heti heidän kohdattuaan.

Sitä sanotaan, että toimitusjohtajan homma on maailman yksinäisin työ. Nyt konsernin myötä johtoryhmään kuuluvat saavat aiempaan verrattuna eri tavalla tukea toisilta samassa asemassa olevilta. Kaikkea ei tarvitse pyöritellä mielessään yksin, kun voi kysyä muilta mielipidettä.

  • Konsernin ansiosta ainakin itse koin saavani virkistävän alun työuralle, kun pääsen tekemään töitä näin hyvien tyyppien kanssa. Johtoryhmän kokouspäivä on ehdottomasti parhaimpia päiviä kuukaudessa, Olli lisää.

Siitä konserniajatus sitten lähti

EFM Group perustettiin kesäkuussa 2021 ja aloitti toimintansa syyskuun ensimmäisenä päivänä samana vuonna. Siitä lähtien kolme itäsuomalaista pitkän linjan metallialan yritystä – Viimet Oy, CNC-Machining Oy ja KKR Steel Oy – ovat vetäneet yhtä köyttä. Mutta kuinka tähän päädyttiin, ja mistä konserni sai alkunsa?

Ajatus konsernista alkoi itää jo vuonna 2018, kun ulkopuolinen konsulttiyhtiö teki ostotarjouksen CNC-Machiningistä. Se käynnistä tapahtumaketjun, jonka myötä EFM Group näki vuosia myöhemmin päivänvalon.

Ostotarjous ei johtanut yrityksen myyntiin, mutta se sai CNC:n silloisen hallituksen pohtimaan, olisiko yritysten järkevää yhdistää voimansa.

  • Siitä jalostui ajatus, että voisimme yhdistää KKR Steelin ja CNC:n toimintoja. Pohdimme, että yhdistyminen toisi turvaa ja jatkuvuutta molemmille yrityksille pitkällä aikajänteellä, Petri havainnollistaa.

Pian Viimet ja Olli Rissanen tulivat myös mukaan yhdistymiskuvioihin. Petri ja Olli ovat ystäviä ja tunteneet toisensa pitkän ajan takaa, ja sitten erään kerran yritysten yhdistäminen tuli heillä puheeksi.

  • Viimetin kanssa oltiin muutenkin tehty jo yhteistyötä yritysten välillä, ja siksi tuntui luontevalta lähestyä Viimetin hallitusta Ollin kautta, Petri lisää.

Viimetin näkökulmasta yhdistyminen kahden muun konepajan kanssa kuulosti hyvältä yrityksen kasvun kannalta – esimerkiksi Viimetin tontin rajat alkoivat tulla vastaan, eikä yhtiöllä ollut yksinään resursseja lähteä laajentamaan yritystoimintaa.

Konserni-ajatus tuntui luonnolliselta ratkaisulta tähän ongelmaan. Asiaa oltiin pohdittu Viimetin hallituksessa ja omistajastrategiassa, ja KKR ja CNC sattuivat siinä mielessä hyvään saumaan.

Kun yhden yrityksen sijasta takana onkin kolmen konepajan kimppa, on paitsi yrityksen myös asiakkaiden tulevaisuus turvatumpaa.

  • Kuulimme asiakkaiden puolelta huolta siitä, että kun heidän toimintansa kasvaa niin kuinka me pysymme siinä mukana. Siihen peilaten konserni on ollut Viimetille erittäin hyvä juttu, se luo luottamusta ja leveämpiä hartioita, Olli sanoo.

Leveämmät hartiat houkuttelivat myös KKR:ää ja CNC:tä. Yhtiöt olivat tehneet jo vuosia tiivistä yhteistyötä, mikä juontui siitä, että CNC-Machining Oy perustettiin vuonna 2007 nimenomaan tukemaan KKR:n koneistuskapasiteettia. KKR:n omistajat, Riikosen neljä veljestä omistivat tuolloin 49 prosenttia CNC:stä, yhtiön yrittäjäksi hypännyt Petri ja hänen isänsä ja setänsä taas omistivat yhteensä 51 prosenttia.

Vaikka yhteistyö on ollut alusta alkaen, niin siinä on ollut voimakkaasti kyse asiakas-toimittaja-suhteesta: yrityksiä on kehitetty erikseen ja yhteistyö on pyörinyt lähes yksinomaan tuotannon ympärillä.

  • Konsernin myötä näitä rajoja haluttiin rikkoa ja jakaa voimavaroja toiminnan kokonaisvaltaiseen kehittämiseen yli y-tunnus rajojen, Juha lisää.

Matkalla kohti konsernia

Kun siemen oli saatu itämään, oli aika aloittaa neuvottelut. Virallisesti ensimmäisen kerran yhteisen pöydän ääreen istuttiin tammikuussa 2020. Tuolloin mukana oli yrityksien lisäksi nykyinen konsernin hallituksen puheenjohtaja Jari Osmala, joka toimi tuolloin Viimetin hallituksen puheenjohtajana.

Perusteellista selvitystyötä yhdistymisen taustalla tehtiin noin vuoden verran. Sinä aikana pohdittiin puolin ja toisin, mitä voimien yhdistämisellä halutaan saavuttaa, millaisia tavoitteita ja kasvusuunnitelmia yrityksillä on ja mikä olisi järkevin tapa lähteä yhdessä niitä kohti.

Myös asiakkailta kysyttiin jo hyvin varhaisessa vaiheessa, miltä ajatus kolmen konepajan muodostamasta konsernista kuulostaa.

  • Oli tärkeää kysyä myös asiakkaiden mielipidettä, hehän kuitenkin meidän jokaisen palkkamme maksavat. Siksi oli hienoa kuulla, että asiakkaamme näkivät sen todella positiivisena asiana, Juha kertoo.

Hyvässä hengessä sujuneet keskustelut kulminoituvat lopulta kauppakirjojen kirjoittamiseen ja konsernin perustamiseen vuonna 2021. Silloin otettiin käyttöön konsernin nimi EFM Group.

Lue koko lehti täältä